tiistai 3. tammikuuta 2012

Käpistelläämpäs vuosi 2011 pakettiin

Vuosi otti ja vaihtui varkain ja yllättäen, kuten koko syksy on vilahtanut varsin vauhdikkaasti. Pitänee vähän vilkaista taakseen, ennen kuin polkaisee kaasun pohjaan vuotta -12 elämään.

2010 meni välilevyn pullistumaa sairastellessa. 2011 ensimmäinen puolisko oli selkeästi toipumisaikaa. Vielä alkukeväästä selkä vaivasi aamuin ja liian lepäämisen jälkeen, mutta kun aloitin juoksukauden, jostain syystä vaiva ei ole enää vaivannut.

Sen sijaan kropan oikeaa puolta vaivasi toispuoleinen voimattomuus aina johonkin loka-marraskuun kulmille. Aikaisemmin voimattomuuden huomasi hyvin mm. uidessa, mutta kun aloin käymään toimintasali Voimalassa, vaivan huomasi erityisen hyvin esimerkiksi kahvakuulalla pystypunnerruksessa. Mutta kun muutaman viikon raudan kanssa temppuili, vaiva katosi (eli nyt kumpikin kropan puoli on yhtä voimattomia...).

Tulihan sitä juoksenneltuakin: puolikkailla ja maratoneilla tossu ei liikkunut tavoitteiden mukaan, mutta triathlonissa Joroisten puolimatka meni tavoitteen mukaan alle 5:30. Ja Kolin Vaarojen maratonin tuplamatkalla saavutin asiallisen aikaparannuksen vuoteen 2009 nähden karvan verran yli 13 h.

Joroinen ja Koli olivatkin kuntoiluvuoden huippuhetket. Muita mainitsemisen arvoisia tapahtumia olivat Pirkan pyöräily ja Levin Ruskamaraton. Pitkästä aikaa kokeilin maratonia myös Oulussa Terwamaratonilla, mutta se meni lopussa kävelyksi polvivaivan vuoksi. Hiihtopuolella pysyin tällä kertaa kotimaisemissa, Tervahiihtoperinne jatkui ja kävin testaamassa myös Pertin hiihdon sekä Haukipudashiihdon.

Kaikenkaikkiaan liikehdintää tapahtui juoksun osalta puolentoista tonnia, fillarilla reilu kolme tonnia, suksilla kahdeksan sataa ja uimalla reilu 120 kilsaa. Runkoa on myös kuntopiiri/salikurmuutettu jotain päälle 22 tuntia.

Kuntopiiri ja salitreeni oli syksyn uudistuksia treenipuoleen. Mun tekeminen kun tuppaa olemaan tuollaista turhan tasaista nylkyttämistä, nämä treenit ovat tuoneet uudenlaista sykettä jos epätoivoakin treenaamiseen. Toivottavasti kevään tullen myös tulosta.

Syksyn yksi pikku oheisprojekti oli painonpudotus. Toteutus on edennyt hitaasti mutta varmasti. Reilut kaksi kiloa on viikkojen keskipaino pudonnut, joka on ihan mukavasti kun "normisyksynä" painoa on tullut se kolme-neljä kiloa lisää.

Ei kommentteja: