lauantai 29. syyskuuta 2012

Syysloma 25. - 27.9.2012

Reppu ja reissumies
Tiistai - torstai 25. - 27.9.2012 oli vuorossa pikainen syyslomareissu. Suunnitelma oli lyhyt ja yksinkertainen, kohti pohjoista fiiliksen mukaan ja teen tasan sitä mikä sattuu milläkin hetkellä huvittamaan. Alunperin tähtäimenä oli Kilpisjärvi ja Saanan valloitus etc. mutta kylän palvelut olivat hiljenneet jo 23. päivä. Eipä hätää, käymättömiä tuntureita piisaa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kiiminki-maraton 22.9.2012

Varttimatkan/maratonin kärki liikkeelle
Syyskuun huipentumana oli perinteinen Kiiminki-maratonin puolikas. Syyskauden päättävä puolimaraton on tullut juostua vuosien varrella useamman kerran tässä tapahtumassa. Ja tyypillisesti vuoden paras aika on tullut Kiimingissä, kuten tälläkin kertaa. Nyt tuli samalla kertaa oma ennätys puolimaratonilla ja jos kympistä olisi otettu väliaika, niin myös sille matkalle... aika oli siis 1:28:56, johon olen varsin tyytyväinen.

lauantai 15. syyskuuta 2012

13 Vaaran Maastomaraton 2012

Lähtöalueen tunnelmaa
Kohti Kolia -spesiaalitreeninä tänä viikonloppuna oli vuorossa Vuokatissa järjestetty 13 Vaaran Maastomaraton. Noin 20 kilometriä kohtuu vaativaa UKK reitin polkua, pätkät myös metsätietä jos latupohjaa.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Syötteen "klusteri" 7.-8.9.2012


Teimme perjantai-lauantai TommiK:n kanssa varsin sähäkän pyörähdyksen Syötteellä. Perjantai-iltana hölkkäsimme valoja testaten parin tunnin lenkin, lauantaina siirryimme luontokeskukselle ja kansallispuiston maisemiin kolmen ja puolen tunnin lenkille.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kuntotestausta ja syyssuunnitelmia

Kausi vaihtuu: fillarit varastoon, maastolenkkarit ja juomareput esille.
Täydenmatkan kisan jälkeen olen viettänyt pari viikkoa "miniylimenokautta", mutta Kolin Vaarojen maratonin tupla lähestyy jo kovaa vauhtia - kai sitä muutama lenkki täytyy tekasta, että kehtaa könytä Sokos Hotel Kolin aulaan.

Syyskauden kunniaksi pari testiä, jotta näkee tarttuuko mikään tekeminen mihinkään. Löysin netistä Puolustusvoimien kuntotestaajan käsikirjan. Lihaskuntotesti on lyhyt näinkin kärsimättömälle miehelle, tuonhan voi periaatteessa suorittaa vaikka kuukausittain. Toimintasali Voimalan virallisissa uusien toimitilojen avajaisissa hain InBody -härvelin näkemyksen kropan tilasta. Järjestettyä cooper-testiä on ilmeisesti vasta lokakuussa tarjolla. Uintiin löytyi myös testi, kun aloitin sunnuntaina Oulun Uinnin vapaauinnin tekniikkaryhmän.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kesä 2012

Kun tuo Lenkkivihko ilmeisesti lähtee alta pois, niin täytyy siirrellä tänne jonkinnäköistä raportointia tekemisistäni. Monet listaavat viikottain lenkkinsä/tuntinsa, mutta en taida enää lähteä sille tielle. Jos nyt vaikka vuodenaikojen mukaan katsoisi tekemisiään kasaan, tässä nyt kesäkausi kuukausittain tarkasteltuna.