perjantai 1. maaliskuuta 2013

Transgrancanaria expo & etkot

Perjantain-lauantain välisenä keskiyönä kajahtaa lähtölaukaus elämäni ensimmäiseen yli sadan kilometrin hölkkään. Jotta hupi olisi täydellinen, taipaleella on vielä nousu/laskumetrejä "riittävästi", eli järjestäjien mukaan 7300 m. Mutta se on vielä edessä, katellaampa tapahtuman markkinahumua.


Tapahtuman ilmoittautuminen aukesi torstaiaamuna, joten hetikohta pikapikaa paikalle hengailemaan.
Kassia, reppua, paitaa, ranneketta paria erilaista... nuo irtohihat ovat kuvan ainoat erikseen ostetut.
Punainen kassi on matkan varrelle 79 kilometrin kohdalle huoltopisteelle toimitettaville tavaroille. Pakkasin siihen varalle toiset kengät ja sukat sekä tuhottoman kasan evästä, ettei peukkua tarvi imeskellä. Pienempi reppu puolestaan oli maaliin jätettäville varusteille, siihen pakkasin sandaalia ja hupparia palautusjuoman ja herkkujen kera.

Pääsponsorista huolimatta Salomon varasti huomion expossa varsin hyvin.

"Basaarissa" hulinaa

Siis toki tapahtumalla täytyy olla autosponssi.
Kansainväliset "artistivieraat"
Torstai-iltana oli vuorossa avajaishumua: menneiden vuosien voittajien haastatteluja ja kansainvälisten tähtijuoksijoiden esittelyjä. Ilta jatkui turvallisuusohjeiden jne läpikäynnillä ja huipentui pastapartyyn. Täytyy todeta, et kyllä tuolla päin osataan joukkoruokailussakin pasta laittaa paremmin kuin keskimääräisessä "oikeassa" suomalaisravintolassa.
Sääntöjen ja ohjeiden läpikäynti

Jos tällaisia kavereita tanssahtelee torstai-illassa, mitähän lauantaiyö tuo tullessaan?

Pastaparty

Pastapartyn tarjonta. Hyvää oli!
Perjantaina aamupäivästä kävin Marco Olmon tilaisuudessa, jossa näytettiin mm. pätkä hänen elokuvaa sekä  yleisö sai esittää kysymyksiä.
Nyt siis reissu on sillä mallilla, että kohta tarvii juosta. Viitisen tuntia starttiin, pari tuntia vähemmän kuljetuksen lähtöön starttipaikalle. Jännittää. Kaikki varusteet ovat huonosti ja vajavaisia. Vuorenpeikko huutelee hävyttömyyksiä ja lataa räntäsadekuuroja odottamaan Joukopoikaa. Haluaisin ryömiä takaisin äidin kohtuun, mutta valitettavasti se on mahdotonta, joten pakko kait se on rinta rottingilla lähtä katsomaan miten Limingan lakeuksien kasvatin käy laavakukkuloilla.

Tavoite päästä lauantaina maaliin. Tai etes päästä maaliin.

Ei kommentteja: