keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kuopio triathlon 2013 kisaraportti

Pidimme uintiryhmämme kera eräänlaiset kesäkauden päättäjäiset perjantai-sunnuntai 9. - 11.8. Kuopion perusmatkan SM-kisojen yhteydessä. Välissä myös kisattiin. 

Meitä matkusti samoilla junayhteyksillä kahdeksan henkeä, ja lisäksi Kuopiossa hengasi mukana lisää uintiporukka- ja seurakavereita, joten mukavia seuralaisia piisasi, kiitos heti kättelyssä heille! Ja kun kittelemään aloin, tämän sivun kuvat ovat Minnan ja Tiian ottamia (saa oikasta jos mukaan eksyi muiden kuvaa) ja video Tommin, iso extrakäsi heille :)

Matkustelun, hengailun ja kauden päättäjäisten ohella lauantaina myös urheiltiin. Meidän porukka osallistui perusmatkan kisaan, jonka ikäryhmät starttasivat yhden jälkeen kolmen minuutin porrastuksella nuorimmaiset, yli nelikymppiset miehet ja lopuksi naiset sekä viestijoukkueet.

Aamupäivästä pääsimme seuraamaan ensin pikamatkan ja lastenkisan tapahtumia. Yleisen sarjan SM-kisat olivat harmillisesti käynnissä samaan aikaan puolilta päivin kun omaa suoritusta täytyi valmistella vaihtoalueella.

Kavereita taisi vähän epäilyttää, muistanko haahuiluiltani startata ollenkaan, mutta lopulta löysin itseni odottamassa kumipuku päällä pinkki uimapipo korvilla lähtölupaa. Starttipilli soi 13:03 ja oli aika lähteä räpiköimään kaksi 750 metrin lenkkiä. Kierrosten välissä nousimme rannalle ramppia myöten ja marssimme tomerasti takaisin veteen.
Rampin kautta toiselle kierrokselle, kuvassa 13:06 startanneita naisia
Uintia ja oikeastaan koko kisaa - jos nyt oikeastaan koko kesääkin - vaivasi tietynlainen flegmaattisuus. Kovasti olin uivaninani, mutta matka ei taittunut. Ei kyllä oikein ollut mitään hyvää tekosyytäkään minkä taakse piiloutua. Varsinaista vaivaa (kuka näitä normi polvia jne laskee) ei ollut missään vaiheessa kisaa, kuhan nyt olin osallistuvinani :D

Uintiosuuden kommellus tapahtui vaihdossa: hölkkäilin rantapolkua kohti vaihtoaluetta ja riisuin samalla lakkia, laseja ja pukua päältäni. Lakki ja lasit oli tarkoitus jättää puvun hihan sisälle nyyttinä, mutta repäsin käpälän hihasta jotenkin liian pontevasti ja sinne ne lasit läpsähtivät monen metrin päähän. No, vanhat paskat ne olivatkin ja uusien hankinta on ollut ajankohtaista koko kesän. Tilanteesta jossain määrin koomisen teki se, että olin viikolla opastanut parille kaverille kuinka tämäkin temppu tehdään kuittaillen samalla tunarikaverista...

Uinti-pyörävaihto meni muuten huolettoman rennosti, ja pääsin jolkottelemaan seurakaverin Jyrkin perässä pyöräilyn aloitukseen.

Edellä Jyrki, meikä tässä vaiheessa vielä "iskuetäisyydellä"
Jyrki on muuten varsin mukava isäntä, mutta tänä kesänä kaverilla kyllä kulkee liian hyvin. Ei ymmärtänyt tällä(kään) kertaa jäädä odottelemaan meikäläistä vaan hilpasi horisonttiin kutakuinkin saman tien pyörälle päästyään.

Itse pääsin kisaamaan sisarseuran, Team Donna Agilen rouvien kanssa. Kolme tyttöä oli uinut minusta ohi kolmen minuutin lähtöportaasta huolimatta, ja nyt sitten ajoin ensimmäiset kaksi ensimmäisen kierroksen kääntöpaikan jälkeen kiinni. Erehdyin myös ohittamaan... jota luonnollisestikaan ei olisi kannattanut harkitsemattoman hätäiseen tehdä. Tiina ja Vikke kurittivat pientä kulkijaa änkeämällä uudestaan ohitseni kierroksen loppumetreillä. Mikäs siinä sitten auttoi, kun ajaa uudestaan ohi toisen kierroksen alkupätkällä ja koettaa paremmalla onnella ravistella heidät kyydistä.

Myöhemmin toisella (tai kolmannella) kierroksella ohitin vielä uinnissa kunnostautuneen Annan ja näissä asetelmissa aloin huilailemaan kohti juoksuosuuden alkua. Pyöräily oli kaikenkaikkiaan neljä kierrosta Kuopion kaduilla.
Nuolta ku seuraa, pysyy radalla...
Fillarista juoksuun vaihdoin taas ilman suurempaa draamaa - tai no, poukkoilin minä vähän väärälle käytävälle fillaria taluttaessa pyörätelineiden välissä, mutta ei siitä montaa sekuntia tullut hallaa.

Juoksu lähti jähmeästi liikkeelle. Myös yhden "teknisen tauon" pidin hetikohta sopivan puskan kohdalla... tästä homma kuitenkin alkoi lämpenemään ja kierros kierrokselta paranemaan. Juoksu oli tänä vuonna kolme kertaa edestakainen lenkki, joten oli helppo seurata kilpatovereiden matkan etenemistä.

Pari kierrosta seurailin, että Mattias on vain ehkä sata metriä edellä, ja kolmannen kierroksen koittaessa päätin kiristää tahtia ja ottaa miehen kiinni. Niin pääsinkin kääntöpaikan tuntumassa rinnalle ja ohitse, jossa totesin "ei passaa jättää tätä loppukirin varaan". No, Mattias ystävällisesti muistutti, että hän on jo kolme minuuttia minua jäljessä lähtöportaastaan johtuen... hyvä kiinniotto ihan hukkaan!

Mutta saatiin se loppukirikin kuitenkin kisan loppuun, meikä näyttää vauhdikkaalta kuin viikko sitten kuollut kilpikonna kun nuoremmat rynnistää ohitse:
Mattiaksen loppukiri minusta ohi

Maalissa pääsin vielä jännittämään, kuinka oma kolmen minuutin aikaero kestää perässä tuleviin Donna-rouviin, mutta tottahan toki se kesti. Ilmeisesti ei kuitenkaan kannata jäädä sohvalle makoilemaan ja lihomaan, tai ensi kesänä käy kalpaten...

Uintiporukasta Tiina tuli sarjassaan kolmanneksi ja SM hopealle. Seuraan mitaleita lauantaina tipahteli useampikin. Omaa urheilusuoritusta ei kannata jäädä muistelemaan, mutta kokonaisuudessaan meillä oli varsin hauska viikonloppu!

26449Jouko KaarteenahoOulu Triathlon & Cycling2.38.31,9+ 31.18,9
Uintiaika:00:33:08
Pyöräilyaika:01:17:03
Juoksuaika:00:48:22

Polar data

Seuramenestys OTC:n sivuilla

Ei kommentteja: