keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vuoden kisat kalenterissa

Tänään 15. päivä virallistui sitten tämän miehen "kilpailukalenteri" 2014. Pääkisa on elokuun 27. päivä starttaava The North Face® Ultra-Trail du Mont-Blanc® -tapahtuman osanen TDS (Sur les Traces des Ducs de Savoie). 119 kilometriä ja 7250 nousumetriä Courmayeurista Chamonixiin.

Seuraavat seitsemän kuukautta menee pitkälti kuosiutuessa tuon seikkailun vaatimuksiin. Heinäkuussa käyn Joroisilla kisaamassa puolimatkan triathlonkisan Finntriathlonin. Toki myös erilaisia treenikisoja herkästi matkan varrelle mahtuu, esimerkiksi Pertin hiihto ja Terwamaraton, mutta näihin ilmoittaudun (jos ilmoittaudun) kunnon mukaan lähempänä tapahtumaa. Triathlonpuolella Kuopio tai jokin muu perusmatkan kisa saattaa myös mahtua kalenteriin.

Kisoihin osallistumisen ohella myös pientä järjestelypuuhaa piisaa. Oulu Triathlon & Cycling'in Tervaetappien ohella sotkeudun vankasti NUTS Karhunkierros Ultran sekä NUTS Midnight Ultran järjestelyihin - että eipä muuta ku teretulemas kisaamaan! Karhunkierroshan on jo loppuunvarattu, vaan eipä hätää, samana viikonloppuna on tarjolla NUTS Trail Relay - Ruka -polkujuoksu: 8 - 35 kilometriä vauhdikkaita polkuja vaaramaisemissa!

Ei kommentteja: