tiistai 1. tammikuuta 2013

Limingan Uudenvuodenjuoksu 31.12.2012

Vuosi vaihtui perinteisin menoin, eli alkuillasta emäpitäjään Liminkaan Uudenvuodenjuoksuun. Tällä kertaa tarjolla oli nollakeli, mutta tiepohja oli kuitenkin ihan ok ja vedin kymmenen kilometrin reitin Sauconyn maastureilla. Tutun turvallisesti tulos oli taattu, perinteitä noudattaen jolkottelin vuoden heikoimman kympin.

Uudenvuoden rakettien ohella Limingassa toki säväyttää myös järjestelyt, muunmuassa ilmoittautumisessa ei tarvitse turhia tavata nimeä vaan emännät/isännät lähinnä toteavat tuhlaajapojan käyvän jälleen kotimaisemissa. Tutun sorttisia piisaa ympärillä niin emäpitäjän kuin sivukapitulin suunnaltakin ja varsinaisella suurella keskittymisellä kilpailusuoritukseen ei pääse nyt rehvastelemaan.

Kisan jälkeen taisin manailla jopa lyhyestä alkuverryttelystä, mutta kun vähän muistelee, niin siinähän tuli porinoiden ohessa käytyä kahteenkin kertaan hölkkäilemässä verraa. Kukapa niitä muistaa ku lipsahtivat siinä jutustelun ohessa.

18:00 sitten alettiin "tosi hommiin". Alussa oli vähän ruuhkaa, mutta aika pian pääsin kuitenkin jolkottelemaan omaan tahdittomaan malliini. Jos joskus Kiiminkimaratonin aikoihin juoksu rullasi ihan mukavasti, nyt toiminta oli puhdasta tamplaamista, ei lähtenyt rullaamaan missään vaiheessa.

Varsinkin ensimmäinen kierros tuntui pahalta, toisella kierroksella sitten kroppa alkoi paremmin ymmärtämään, että taas ollaan ihan oikeasti hölkkäämässä. Joulutauko oli tehnyt tehtävänsä :) Loppukahinatkin menivät tasaisesti, loppukilometreillä saavutin yhtä kaveria ja takaa saavutti tyyppi minua - loppusuoralla edellämenijä lisäsi puhtia ja takaa tultiin ohi eikä minulla ollut tällä kertaa mitään vastattavaa.

Polarin data

Datassa on kolmisen minuuttia lipsahtanut loppuporinoita maalialueella, juoksun keskisyke on ollut 170.

Tuloshistoriaa:
2012 44:57
2011 46:09
2010 53:06 (välilevyn pullistuma)
2009 47:30
2008 48:40

Ei kommentteja: