sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Yöpyöräily 20-6-2013

Tapahtuman puuhamiehet Hannu ja Esa jakavat ohjeita
Aloitin Juhannuksen vieton osallistumalla perinteiseen Yöpyöräilyyn. Iltakahdeksan aikaan satakunta fillaroitsijaa kokoontui kelistä piittaamatta pesäpallostadionille valmiina ajamaan reilun sata kilometriä.


Tällä kertaa sää ei suoranaisesti suosinut, toki kusiset keikathan ne ovat ne jotka jäävät mieleen... lämmintä oli illalla ehkä tusinan astetta ja siitähän se yötä kohden jäähtyi. Vettä tihuutti kutakuinkin koko ajan.

Reitti kulki pyöräteitä Sanginsuuhun, josta siirryimme pohjoispuolelle jokea ja kohti Muhosta. Yläjuoksun kautta koukaten Muhoksen nesteelle, jossa taukoilimme ja sitten Tyrnävä-Alatemmes-Liminka kautta takaisin pesäpallostadionille, jossa saimme vielä iltapalaksi makkarat. Ja kellohan olikin tässä vaiheessa mukavasti yksi yöllä.
Polliisi valvoo ettei mimmit ihan villiinny

Kyllä keli naurattaa poikiakin


Välissä lämmiteltiin sisätiloissa

On se jonon pää jossakin

Pakollinen räpyläkuva

Ei kommentteja: