maanantai 22. heinäkuuta 2013

Finntriathlon 2013 puolimatkan kisaraportti

Päästäkää apina pois
Lauantaina osallistuin neljännen kerran putkeen Finntriathlonin puolimatkalle. Tänä kesänä treenit ovat olleet motivaation puutteen vuoksi vähän mitä sattuu, ja lisäksi kaikenkarvaiset maastopatikoinnit ovat tuoneet omat mausteensa valmistautumiseen. Mutta maaliin kömmin tälläkin kertaa.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Finntriathlon 2013: pikatriathlon


Perjantain iltakisassa tollottamisen ohessa nappasin muutaman kuvan, niitäpä pääsee ällistelemään tosta:

Kuvat

OTC harjoitustriathlon 13.7. Valkiaisjärvellä

On nämä jäänyt linkittämättä viikon takaisen harjoituskisan kuvat omaan blogiin, korjaanpa asian tässä ja nyt. Itse häärin talkoissa rataa rakentamassa jos purkamassa sekä liikenteenohjaajana, joten ulkoistin tällä kertaa kuvaamisen Tiialle.

Kuvakirjasto

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Helsinki Trail Running Clubin ja HePon lenkit

Keskiviikkona ja torstaina tarjoutui mahdollisuus parille yhteislenkille. Pikku muistiinpanot tässä niistä - painukaahan lenkeille mukaan varsinkin kehäkolmosen huonommalla puolen asuvat!

HelTri rykäsy tiistaina 9.7.2013


Maanantai valkeni ja Oulun seinät tuntuivat kaatuvan niskaani. S-posti jos puhelinkin räpylään ja kyselemään Stadin suunnalta jotain tekemistä, harrastuskamat autoon ja matkaan. Tiistaille Petteri lupasi audiensin ängetä mukaan Helsinki Triathlonin cupin osakilpailuun, rykäisyyn. Joka siis on kutakuinkin sprinttimatkan triathlon.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Jokunen Geopark Challenge 2013 kuva


"Rokua Geopark Challenge on vuoden 2013 suurin, raskain, ja pisin kilpailu." Pyörähdin muiden kiireiden ohella tsekkaamassa illan kähmässä meininkejä kolmannella yleisörastilla, missä oli kärkitiimeillä tehtävänä kiivetä kuumailmapalloon leimaamaan rasti. Kun pallosta loppui kaasu, koukkasimme vielä huoltorastille tsiikaamaan näkyykö tuttuja. Tommi K Team 1Lifen mixed-tiimistä löytyi yön kähmässä sekä Passion Adventuren flikat. Metsässä oli varmasti muitakin tuttuja, mutta lauantaina pyörii aamusta taa muut kuviot...

Kisan kotisivut
Jokunen suttunen yökuva

maanantai 1. heinäkuuta 2013

NUTS Kebnekaise Summer picnic 29. - 30.6.2013

- Tekastaan semmonen viikonlopun pikanen hölkkäpatikka Kebnekaiselle? - Mikäpä siinä, mie oon lomalla. - Otetaan köysi, jääraudat ja hakut mukaan, jos vähä käppäillään jäätiköllä? - No niin no pitäsköhän tota harjotella... - Helppoa se on, otetaan varalta vielä kypärät mukaan! - (Kaippa ne nuo kansakunnan kynttilät tietävät mitä ovat tekemässä...)