sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Yöpyöräily 20-6-2013

Tapahtuman puuhamiehet Hannu ja Esa jakavat ohjeita
Aloitin Juhannuksen vieton osallistumalla perinteiseen Yöpyöräilyyn. Iltakahdeksan aikaan satakunta fillaroitsijaa kokoontui kelistä piittaamatta pesäpallostadionille valmiina ajamaan reilun sata kilometriä.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Meripäivien avovesiuintien 16.6.2013 kuvia

Tämä viikko on mennyt muita kuin liikuntaa puuhastellessa; ensin aloin lepäilemään muutaman viikon vaivannutta polvikipeilyä pois ja lopulta yhdistin samaan pakettiin varsin pontevan räkätaudin. Eipä siinä mitään, on ollut aikaa harrastella muutakin. Sunnuntaina kävin Toppilansalmessa morjenstamassa tuttuja  Oulun talviuimareiden ja Oulun uinnin järjestämissä avovesiuinneissa. Muutama kuva.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Special Bike Eliminator Heinäpään 12.6.2013 kuvia

Välipalana tyrkylle muutama kuva: keskiviikkoilta vierähti seuramme (Oulu Triathlon & Cycling) järjestämässä Special Bike Eliminator -sarjan Heinäpään "nuottatunturin" osakilpailussa. Kävin siellä napsimassa muutaman otoksen, niitä pääset katselemaan täältä.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

36. Pirkan Pyöräily 9.6.2013

Kesäkuun toisena viikonloppuna minä ja mystinen räpylämies, tuttujen kesken Jaska, teimme pyrähdyksen Tampereelle Pirkan pyöräilyyn. Minulle tämä oli kymmenen vuoden aikana viides kerta 217 kilometrin matkalla, Jaskalle kaikkiaan toinen ja ensimmäinen pitkällä matkalla.