torstai 8. marraskuuta 2012

Oulun Ikiliikkujien 1500 m Ouluhallissa 8.11.2012

Tänään oli vuorossa voimakkaasti epämukavuusalueelle menevä tapahtuma. Ouluhallissa oli iltakahdeksalta tilaisuus juosta 1500 metrin treenikisa. Minähän en ole koskaan aikaisemmin harrastanut ratajuoksua muuten kuin satunnaisissa cooper-testeissä, mutta nytpä poltteli avata ura keskimatkan juoksijana.


Hallille saavuin kutakuinkin vartin yli seitsemän. Hallissa oli melkoinen hässäkkä, kun urheiluseurojen treenivuorot olivat vielä menossa, mutta puolen aikaan halli alkoi rauhoittumaan. Muutama tuttukin hallissa oli, vaan kävi ilmi, että olivat enempi valmennusmielessä paikalla ja juoksemassa oli Veera ja Markus.

Pari kilsaa lämmittelyä; vähän tekniikkadillejä ja pari vetoa, mitäpä sitä enempäänsä kiusaamaan itteensä. Ja sitten väijymään kuinka homma etenee.

Kahdessa erässä startattiin: ensimmäisessä nelikymppiset sekä nuoremmat miehet ja toisessa vanhemmat herrat sekä naiset.

Ensimmäinen kierros meni Markuksen perässä tassutellessa. Poika alotti rauhallisesti, itellä vielä oli menohaluja, niin jouduin varomaan etten kannoille astu. Oikeat urheilijat toki katos paukusta heti kaarteen taakse, yksi mies oli sitten meidän takana. Kierroksen lopussa hermoilin hitautta ja ohitin hetkeksi Markuksen, vaan kohta poika suhahtikin ohitse kuin mikäkin kiituri. Siinä sitten yritin hetken rimpuilla perässä, vaan pian karu totuus paljastui ja oli pakko päättää jeppe karkuun.

Ouluhallissa kierros on jotain 304 metriä, joten matkaa oli yhteensä vähän vajaa viisi kierrosta. Kolmen kierroksen jälkeen olin aivan valmista tavaraa, mutta rimpuilin kuitenkin maaliin ajassa 5:23 ja tukku kymmenyksiä päälle, kukapa niitä jaksaa räknätä... kuiva ilma yskitti ja muutenkin äijä oli valmista kamaa romuttamolle.

Juoksun data

Vajaa kolme kilsaa loppuverraa jutustelujen lomassa. Nuorisoa valmentamassa oli mm. Sport'in Muhoksen kauppias, niin siinä samalla tuli sitten speksailtua Transgrancanarian kenkävalintoja. Lopuksi oli vähän mielessä mennä kuntosalin puolelle, mutta tyydyin kattelemaan kun juoksun järjestäjä, harmaahapsi herrasmies, nyki niin paljon leukoja ettei laskutaitoni riittänyt. Hämmennyin ja keräsin kamani pukuhuoneen puolelle :D

Nyt parin viikon välein on tarjolla myös ainaki 3000 ja 800 metriä. Saapa nähdä, jatkuuko urani keskimatkan jolkotteluissa...

Ei kommentteja: