maanantai 20. elokuuta 2012

Pajulahden täysmatka 19.8.2012

Sunnuntai 19.8.2012 täyttyi yksi vuosien tavoite, triathlonin täydenmatkan kisan suorittaminen. Oma tavoite oli läpäisyn ohella saada suoritus tehtyä noin puoleen vuorokauteen. Tämä tavoite täyttyi.

Johdanto

En muista enää tarkkaan, milloin aloin katselemaan triathlontouhuja "sillä silmällä", että mukaan on päästävä. Parinakin kesänä kurvasin lomareissuillani Kuopion kautta kisoja seuraamassa, ensikosketus taisi olla  Kuopiossa 2007 järjestetyt nuorten Euroopanmestaruuskisat.

Aikanaan lähti itämään ajatus, että joko 1200 kilometrin brevet (tietoa aiheesta Polkupyöräwikissä) tai triathlonin täysmatka täytyy suorittaa ennen kuin täytän 40 vuotta. Brevettejä harjoittelinkin 2008, mutta jossain vaiheessa totesin, että esimerkiksi Paris-Brest-Paris -ajon ehtii ajaa sitten viidenkympin villityksessä, nelikymppisenä kuormitetaan kropasta vauhtia ulos.

2010 haaveilu muuttui toiminnaksi Joroisten puolimatkan kisassa. -11 jo suunnittelin täysmatkankin suoritusta, mutta samaisessa Joroisten kisassa tulin tulokseen, etten ole vielä valmis. Mikä varmasti pitikin paikkansa.

19.8.2012 olin valmis. Lopputuloksena 11:09:16 ajassa suoritettu ensimmäinen täysmatkan kisa.
Normi-trikisoista poikkeava numerolappu. Sponsori... no, reilun kahden vuosikymmenen takaa :D
Ennakkokaavailut, hatarat suunnitelmat aikataulusta, ravinnosta etc. löytyy täältä.

Aamutuimaan

Heräilin sunnuntaina pikkuisen viiden jälkeen. Hotellilta olin saanut illalla mukaan eväspussukan: sämpylä, tuoremehu ja jogurtti, jotka nautin rähmiä silmistä ravistellessa.

Juomapullojen täyttely fillariin - suunnitelmasta poiketen täytin kolme pulloa, aerodrinkin ja satulan taakse kaksi. Ilmanpaineet renkaisiin kohilleen, Tummelia miehen niskaan ja nivusiin (tällä kertaa niskaan ei tullut hiertymiä märkäpuvusta) ja muiden pikkusäätöjen jälkeen olinkin valmis pyörän katsastukseen, numerointiin ja vaihtoalueen kuntoonlaittamiseen. Pyöräteline oli kaikista suunnista ahas, naapureita sikinsokin (numerointikin vähän miten sattuu) ja teline niin matala ettei pyörä mahtunut kallistelematta kulkemaan paikalleen.

Kamojen levittelyn jälkeen kävin vielä opiston ruokalassa juomassa kahvikupillisen ja sitten miestenhuoneessa aamutoimet. Kohtapuoliin olikin jo märkäpukuun pukeutumisen aika.

Uinti

Uintihan oli tutun turvallisesti perseestä. Heti kättelyssä meinasin unohtua rannalle kuntosarjalaisten sekaan palloilemaan. No, ymmärsin lopulta painua veteen "omien" sekaan - lähtö tapahtui kolmessa aallossa minuutin välein, yleinen/ikäluokat/kunto.

Kolme kierrosta. Matkan teko hidastui suurinpiirtein puolitoista minuuttia per kierros. Koko vetinen helvetti kesti puolisentoista tuntia! 1:29:39. En rantautunut kierrosten välissä juomaan tai muuta. Uinnin jälkeen vaihtoon hölkätessä yritin hävittää uimalasini, mutta ajanottaja ystävällisesti huomautti ja poimi ne minulle takaisin mukaan.
Kuva  http://www.janiahola.fi

Pyöräily

Pyöräilyosuus oli tasaista puurtamista karvan verran yli kolmenkympin vauhdilla. Pyörä on liikkunut vaihdon talutuksineen mittarin mukaan 5:40:07 eli 31,7 km/h. Lämmintä oli ehkä aamun 15 asteesta jonnekin päivän vajaaseen pariinkymppiin. Sadekuurot välissä kasteli, mutta eipä tuosta suurempaa haittaa ollut.

Vauhti pysyi varsin tasaisena, paitsi viidennen kierroksen ja loppusiirtymän ajoin kahden muun miehen tuntumassa eikä paukut riittäneet heidän ohittamiseen - tällöin vauhti jäi hivenen hitaammaksi. Nousumetrejä Polar mittasi reitille 1000 m. Ei paljon, mutta oululaispenalle riittävästi.

Juominen oli ongelma. Neste hurahti samantien kropasta läpi, ja jouduin stoppaamaan kuselle ainakin kolmesti. Loppupuolella vähensinkin juomisen minimiin, ja käytin varalta mukaan ottamani geelipullon korvaamaan urheilujuoman hiilarit. Muuten ravinto upposi suunnitelman mukaan.
Kuva  http://www.janiahola.fi

Juoksu

Maraton on aina haaste. Entäpä kun alla on "lämmittely", seitsemän tuntia reipasta liikuntaa?

Ihan hyvinhän juoksu lähti rullaamaan. Ensimmäinen kierros oli nopein (keskivauhti noin 5:18 min/km), neljäs kierros sakkasi (5:45 min/km), muut kierrokset haarukoituivat 5:34 - 5:36 väleihin. Nämä luvut on siis ammennettu kenkäpodin mittauksista, joten pientä epätarkkuutta voi esiintyä.

Jo pyöräilyssä häirinnyt nesteytysongelma jatkui juoksussa. Käytännössä joka kierroksella joutui puskapissalle. Neljännen kierroksen lopulla lopetinkin juomisen kokonaan, kyllähän vajaan kympin vetää kuivempanakin maaliin. Geelejä imin suunnitellut kuusi kappaletta painottaen kolmatta ja neljättä kierrosta, viimeiselle kierrokselle en jättänyt enää geelin geeliä, mitäpä sitä enää maalia varten tankkaamaan.
Homma pulkassa, kamat kasassa.
Maalissa jouduin hetken istuskelemaan ja juomaan colaa kaikessa rauhassa... sitten maaliin tulivatkin Kajaanin Marco ja oman seuran Ulla-Maija -naisten kärkenä! Tätähän en tokikaan hitaasti käyvänä tyyppinä tajunnut kuin vasta pienen jankkaamisen jälkeen :D

Eli palkintojenjaon seuraamista, kamojen pakkailua ja kämpille. Ja kämpiltä puoli kilsaa Pajulahden respaan, olivat sitten koodanneet avainkortin päättymään kisan aikana. No, muutama muukin asia potki urheiluopiston kanssa hivenen vastaan. Syömään ja oluelle ehdin kuitenkin vielä päivän päätteeksi.

Datat

Uinti01:29:39
Pyöräily (sis. vaihdot)05:47:38
Juoksu03:51:59

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kova suoristus, rispektit!