Vaarojen Maraton 86 km 6.10.2012

Jälleen yksi "virkistävä ruskaretki" Kolin vaaroilla takana! Viides kerta, nyt kasassa on kolme ultramatkaa ja kaksi puolikasta, eli kahdeksan kierrosta. Joko vanha oppii jäämään kotiin? No, se selviää aikanaan, katsotaampa miten tämänkertainen meni.

Valmistautuminen

Elokuun täydenmatkan triathlonin jälkeen lepäsin pari viikkoa. Sitten aloitin kolmen viikon spesiaalitreenijakson: Syötteellä lenkkiä, Vuokatissa 20 kilsan maastokisa, Kiiminkimaran puolikas. Viikoilla toki muuten oman mittakaavan mukaan reippaasti liikuntaa - mutta parhaimmillaankin kilometrit jäivät pikkuisen vajaaseen sataan viikossa.

Toiseksi viimeisen viikon pakenin korpeen vanhenemaan. Viimeinen viikko meni sitten pientä räkätautia pois potiessa.

Viimeisellä viikolla harrastin pientä tankkausta, vaikka en siihen nykyisellään juurikaan usko. Mutta saipa painon nousemaan ja miehen turvoksiin. Hiilihydraattien ohella napsin reilun viikon ajan yliannokset magnesiumia ja c & d-vitamiineja - c suojaamaan hengitystieinfektioilta kisarasituksessa, d lähinnä "varmuuden vuoksi", muuten en näin syksyllä vielä vitamiinilisää käytä.

Varustus kisaan oli pitkälti sama kuin viime vuonna. Muutokset olivat ravintopuolella, kokkasin Mannisen OsmoPuresta itse herkullista puolukkageeliä ja valtaosan kalliista hiilihydraattipatukoista korvasin Snickers'seillä. Oma geeli toimi hyvin, suklaa oli yllättävän jämäkkä jo tässä syksyn viileydessä purra. SpiBelt oli varustepuolella täydennyksenä, puhelimen kuljetuksessa ja numerolappuvyönä.

Ensimmäinen kierros

Starttikello kilisi seitsemältä. Aamu oli varsin lämmin, mittarin katselut jäi vähemmälle mutta sääennuste taisi sanoa päivän lämpötiloiksi 7 - 10 astetta. Pilvipoutainen syyssää ja päivällä aurinkokin häikäisi.

Muutaman kymmenen miehen ja naisen joukkio kirmasi reippaasti nopeasti parijonon muodostaen. Alkujotos on kohtuu vauhdikasta sopivan matkavauhdin hakemispätkää. Muutama pieni teknisempi osuus mahtui ensimmäisille kahdenkymmenen minuutin pätkälle, sitten saavuimmekin tielle, jota matkattiin muutamia kilometrejä.

Pian viitoitus ohjaa tieltä ja alkaa varsinaiseen polkujuoksuun. Minulla tiehölkkä meni hyvin, ja metsässä saavutin pian ilmeisesti hänen vetämän joukkion, jossa oli mukana myös naisten 2. Noora Pinola. Läpsyttelin Nooran perässä muutaman muun miehen kera Lakkalaan, jossa mimmi komensi "menkäähän miehet eeltä ettei botskeille tuu jonoa". Suoranaisesti kroppa ei innostunut vauhdin lisäämisestä, mutta minähän olen kuuliainen ja helposti käskytettävä joten lähdin parin selkeästi nopeamman kundin jälkiä seuraamaan.

Kohtsillään (ensimmäisellä kierroksella matka vielä taittui) saavuinkin Kiviniemeä ennen olevalle vesistönylitykselle. Pääsin heti veneeseen kahden muun kollin kera ja tuotapikaa hölkkäsin Kiviniemen pihassa ja edelleen tiesiirtymää uusille maastopätkille. Reissun kämppäkaverini, Ronkaisen Markus, tarttu taas vaihteeksi hetkeksi messiin, olikohan tuossa tiellä vai miten lie matka taittunut, muista enää ;)

Joka tapauksessa Markuksen perässä aloittelin Ryläykselle vievän polkuosuuden. Hetken matka taittuikin mukavasti, mutta jossain ehkä 19 kilometrin kulmilla taittui ihan tarpeettomasti nilkka.

Pikkusen pullistelee. Kuva sunnuntaiaamulta, päivän päätteeksi punotti  kauniimmin...

Hetken säteili silmissäkin jalan kipu, mutta siinä se samantien puutui. Ohimenevän hetken ajattelin "tämä oli nyt tässä". Mutta kukapa sieltä metsästä minua tielle olisi kantanut, joten jatkoin hölkkäilyä ajatuksella meen niin kauan ku koipi kantaa.

Ja kyllähän jalka kantoi, Ryläys ylittyi ja aikanaan pääsin vesipisteelle päättyvälle helpommalle polkutaipaleelle. Taas tapahtui tarpeettomia: ajatukseni oli jossain muualla kuin asiassa, ja pitkospuilla lapikkaat lähti yhtäkkiä alta ja paukautin suoriltaan selälleen pitkoksille. No, vesipussi vähä pehmensi pudotusta, mutta happi pakeni kyllä hetkeksi keuhkoista. Olin sillä hetkellä kaksistaan jonkun ulkomaan pojan kanssa, vähän hän siinä katseli noinko setä vielä kerää ittensä kasaan.

Keräsin. Kohta oltiin tiellä ja sinne äsken mainitseman kaveri jäi ihmettelemään jälkeeni leijailemaan jäänyttä pölypilveä, tässä vaiheessa päivää nimittäin vielä kulki! 15 kilsan "sprinttereitä" pyöri jonkin verran jaloissa. Osa meni menojaan, vaan oli niitäkin jotka nöyrtyi jälkeen kun me ultraurheilijat näytettiin menemisen mallia!

Ensimmäisen kierroksen loppu meni jouhevasti, Kolin mäet on pahat vaan johan noihin on tottunut ja osaa ottaa ne niinkuin vanhan kaverin vittuilut.

Lopulta jossain 5 1/2 h ajassa (järjestäjien väliaika taitaa olla su iltana vielä sataman väliaikamatolta eikä suinkaan hotellin pihasta) kisakeskukseen SokosHotelsiin huoltoon. Ensimmäisen kierroksen aika oli mieluinen, tuon paremmasta en olisi uskaltanut haaveillakaan. Huolto sujui suunnitellusti noin varttiin. Ravinto- ja varustetäydennys, syöpöttely ja vessatauko.

Näytämpä yllättävän tumput suorana tollistelevalta tyypiltä

Huoltorepussa oli kaksi kassia, tauon eväät ja 2. kierroksen eväät & valaisin. Simppeliä, hankala sekoilla.

Palautusjuoma, kahvijuoma, kokista, sipsejä. Siinä tais olla huollossa nauttimani "elintarvikkeet".

Toinen kierros

Sitten toiselle kierrokselle. Tälle kiekalle ei liity mitään dramaattisia hetkiä. Jossain vaiheessa kohti Kiviniemeä vievillä poluilla iski synkkä kyllästyminen koko hommaan. "Aikunen mies, keksisit nyt jotain parempaa tekemistä." Tossu ei ollut oikein alkanut rullaamaan huollon jälkeen, ja kun pää pettää niin eihän jalat siitä piristy. En osaa sanoa syytä alakulolle, sykkeet laskivat enkä saanut niitä nostettua. Ravintoa kuitenkin otin parinkymmenen minuutin välein eikä sillä puolella ollut mitään ongelmia. 

Yksi mies ohitti ennen Kiviniemeä minut, muuten ei kulkijoita metsäosuudella näkynyt vaikka etenemiseni olikin melkoista raahustusta. Lopun tieosuuksilla tunnelma alkoi sen sijaan hiljalleen lämpenemään. Näin tiesuoralla perässätulijan varsin kaukana, mutta kaverilla oli kevyt jalka ja hän sai minut kiinni kun Rantatien risteyksessä puomilla pidin pienen huollon mm. lampun esiin kaivaen. "Valenousu" laskettelurinteellä meni hitaanlaisesti, ja taas tiellä satamaan raahustin verkalleen... kunnes satamassa tajusin katsojien taputuksesta, että mun perässä on todella lähellä kisaajia.

Loppunousu oli siis ryhdistäydyttävä - ja paletti pysyikin hyvin kasassa ja perässä olleet kolme miestä pysyivät reilusti selän takana.

Jälkimmäisen kierroksen aika (noin 6:40) ei ollut ihan mitä olin odottanut, tällaista romahdusta ei oikein enää jaksaisi suvaita. 

Ajassa 12:33:15 viimein kärsimysnäytelmä oli paketissa. Parannusta viime vuoteen reilu puoli tuntia.

Kuiva paita ja palautusjuomaa heti, pienen ällistelyn jälkeen vähän lihakeittoa. Lisää ruokaa myöhemmin illalla saunan jälkeen.

Markus-kämppis voitti parikymmentä minuuttia minua, mutta olikin "kaikkensa antanut" ja päässyt tiputukseen. Pari muuta kaveria alitti 11 tuntia, ja Nina pokas naisten voiton... on mulla kovia kavereita, vielä ku itellä alkaisi kulkemaan.

Kisakuvista kiitokset Markolle Kajjaaniin! Kuten kiitokset toki loistavista järjestelyistä tahoilleen sekä kaikille kanssakilpailijoille.

Datat

Kokonaisaika 12:33:15

1. mäkikiri      00:19:57 

2. mäkikiri      00:20:26

Polar data karttoineen kaikkineen 10. kierros huolto (GPS keksinyt ylimääräistä matkaa ilman satelliittiyhteyttä) ja 11, kierros siirtyminen hotellilta samaan paikkaan mistä 1. kierroksen lähtö oli.

Jälkisanat

Viides kerta. Vain näissä Oulun ympäristön tapahtumissa olen käynyt useammin. Ja tällä hetkellä on fiilis, että Koli on nähty ja jotain muuta täytyy keksiä. Metsässä rypiessä postimerkkeily alkoi kiinnostamaan.

Mutta aika näyttää. Ehkä heitän arpalapun CCC:lle, tai keksin jotain muuta. No, varmuuden vuoksi kyllä lähtiessä uudistin hotellivarauksen ensi vuoden lokakuullekin...