maanantai 18. helmikuuta 2013

Treenikilometrit kasassa Transgrancanarian tiimoilta


Sunnuntaina päättyi varsinainen treenikauteni Transgrancanaria -kisaa varten. Hölkkäsin joulukuusta alkaen kolme kolmen viikon sykliä välissä viikon lepojaksot. Kuvan pylväät alkavat joulukuun alun lepoviikosta. Ensimmäisen treenijakson jälkeinen lepoviikko meni treenistä toipuessa lähes nollajuoksulla, sittemmin homma rullasikin tasaisemmin ja treeniä kertyi mukavasti tuhannen kilometriä.

Lievästi yllättäen kroppa kesti juoksukilometrit varsin mallikkaasti. Normaalisti sata juoksukilometriä viikossa saati siitä yli menevät määrät ovat todella kaukana tekemisistäni, mutta nyt tätä "haamurajaa" tuli pommitettua varsin useaan. Ensimmäisen kolmen viikon sykli tarjosi levottomia öitä ja muita merkkejä kuormittuneesta kropasta, mutta treenin edetessä kroppa hyväksyi kuormituksen ja viimeisillä viikoilla on ollut suorastaan loistava fiilis.

Alunperin hahmottelin vammojen varalle myös korvaavien treenien määrät. Laskelmia ei luojan kiitos tarvinnut kaivaa esiin: ruho kutakuinkin kesti, paitsi viimeisellä viikolla alkoi aamutoimien yhteydessä esiintymään nilkan suunnalta pientä narinaa ilmeisesti varoitellen jonkinlaisesta akillesjänteen kuormitustilasta. Kipuja ei kuitenkaan ole, joten uskon tuon nyt treenin kevetessä rauhoittuvan eikä muuttuvan akuutiksi ongelmaksi.

Narinaan vedoten päätin joka tapauksessa jättää triseuran maanantaisen Markon Prässin tällä kertaa välistä - jo toinen kerta tälle vuodelle, olen laiska nahjus.
Polarpersonaltrainer.com'in rasituslaskennan mielipide treenijaksosta
Viikolla olen juossut työmatkahölkkää tiistai - perjantai välillä, torstain tai perjantain ollessa viikon lepopäivä. Aamuisin hölkyttelin suorempaa reittiä, illalla koukkaillen pitempien mutkien kautta illan muu ohjelma huomioiden. Lauantaisin aamupäivästä pitempi lenki ja illalla kevyttä palauttelua. Iin Illinsaaren testijuoksut sekä porukkalenkit toki ovat muuttaneet aikatauluja.

Juoksun ohella olen tehnyt myös muuta treeniä. Tyypillisesti viikon muut puuhastelut ovat olleet maanantaisin Markon prässi, tiistaisin lyhyt uinti, keskiviikkoisin seuran spinning, perjantaisin tai lauantaisin lyhyehkö uinti ja sunnuntaisin puolentoista tunnin vapaauinnin tekniikkakurssi. Toimintasali Voimalassa olen käynyt sunnuntaisin vajaan tunnin ohjatussa venyttelyssä sekä jonain iltana vähän heiluttamassa puntteja. Viime viikkoina lisäksi hiihtoa kutakuinkin kerran viikkoon 20 - 30+ kilometriä.
Viimeisen viikon kalenterinäkymä
Kutakuinkin kerran viikkoon on ollut kavereita juoksuttamassa sekä hiihdättämässä. Tattista vaan Epulle (pölijä menee lauantaina hölkkään halliin 24h), Tommille, Pularille, Jaskalle ja Veeralle.

Ei kommentteja: