NUTS Kebnekaise Summer picnic 29. - 30.6.2013

- Tekastaan semmonen viikonlopun pikanen hölkkäpatikka Kebnekaiselle? - Mikäpä siinä, mie oon lomalla. - Otetaan köysi, jääraudat ja hakut mukaan, jos vähä käppäillään jäätiköllä? - No niin no pitäsköhän tota harjotella... - Helppoa se on, otetaan varalta vielä kypärät mukaan! - (Kaippa ne nuo kansakunnan kynttilät tietävät mitä ovat tekemässä...)

(Sarkastista kettuilua ymmärtämättömien kannattaa stopata lukeminen tähän.)

Vietimme siis kesäkuun viimeisen viikonlopun Pohjois-Ruotsin erinomaisissa patikkamaastoissa. Kiertelimme Ruotsin korkeimman vuoren/tunturin, Kebnekaisen maastoissa. Taneli oli mukana kalastelemassa ja autokuskina, Eppu, Markus sekä Lauri suurinpiirtein tiesivät mitä olivat tekemässä ja allekirjottanut oli mukana raahattavana. Tommikin olisi huolittu "NUTS Members only" -reissuun mukaan, mutta hän panosti tulevan viikonlopun rullaluistelu ym. skabaan.

Lähtö- ja paluupisteenä toimi Nikkaluokta. Lähdimme perjantai-iltapäivästä ajelemaan kohteeseen parin välipysähdyksen kautta. Shelbyltä vielä viimeisiä varusteostoksia, Haaparannan retkeilyoutleteista ne ihan viimeiset varusteostokset ja Kiirunassa Empes Gatukök -grillillä tukeva tankkaus. Kekseliä nuo ruotsalaiset, missä muualla saat hampurilaisen välissä perunamuusia? Aivan parhautta tuollainen pikku yöpala.

Matkalla suunnittelimme aloittavamme saman tien perille päästyämme pikku kesäretkemme, mutta lopulta järki voitti ja pystytimme teltat Nikkaluoktaan saavuttuamme. Muutaman tunnin mukavien unien jälkeen herätys, kevyt aamiainen, varusteet ojennukseen ja poluille!

Before...

Ensimmäiset vajaat parikymmentä kilometriä muistuttivatkin sitä mistä oli ollut keväällä poikien kera puhe. Matka taittui reippaasti hölkkäillen ja lörpötellen niitänäitä. Maisemat alkoivat pikkuhiljaa ympärillä jylhenemään ja komistumaan.

Matka taittuu

Eipä aikaakaan kun saavutimmekin ensimmäisen etappimme, Fjällstation Kebnekaisen. Viimeinen tilaisuus käydä reiluun vuorokauteen posliinilla sekä nähdä täyspäisiä ihmisiä - oma ryhmämme kun ei niitä sitten sisältänytkään kuten karvaasti tuota pikaa huomasin.

Tunturihotelli saavutettu

Pieni tauko urheilujuomista nauttien

Viimeiset huollot sivistyksen ääressä ja vuorossa oli lyhyt pätkä siirtymämarssia jäätikön reunaan. Pojat olivat  menossa Kebnekaisen huipulle minä pöljänä perässä, ja reitiksi oli valittu Östra leden.

Siirtymismarssia hotellilta kohti jäätikköä

Tuota pikaa olimme jäätikön reunassa virittelemässä lenkkareihin jäärautoja, vyötäisille asianmukaisia valjasvirityksiä ja jullikat köyteen kiinni.

Noniin,tästähän sitä oli ollutkin puhetta suunnitelmissa

Jäätikön ylityksessä ei ollut mitään mieleenpainuvaa. Vaan kohta sitten jää loppuikin ja alkoi vuoristopolku, jonka turvaamiseksi paikalliset oppaat tms. olivat rakentaneet vaijeriston. Seurasi jälleen pieni varustevirittely, vaijeriin kiinni ja eiku menoksi. Nyt minulla alkoi jo tuntumaan että "hei jätkät elkää viittikö..." mutta koska vastaan lappoi vieraita porukoita en viitsinyt ääneen koko aikaa tilittää tuntojani. Joka tapauksessa tärräsin jo nyt sen verran mallikkaasti, että Lauri otti kamerani käyttöönsä jotta kuviakin reissusta jäisi todisteeksi.

Tuota... hei jätkät..?

No, onhan täällä sentään muitakin turisteja

Mutta hengissä selvisin tästä rimpuiluosuudesta ja piipahdimme tuulensuojamökkiin hengähtämään ennen huiputusta. Pojat lupasivat kautta kiven ja kannon, että pahin on nyt takana.

Voi voi äitin pikkupoikaa. No lakua murheeseen...

Tauon jälkeen taas tovi käppäilyä ja kohtsillään kapusimme huonossa näkyvyydessä Sydtoppenille. Täälläkin vielä näkyi muita ihmisiä, pari miestä tuli perässämme huipulle ja pyysivät ottamaan kuvan huiputuksestaan.

Ja sitten kohti Nordtoppenia... näkyvyys oli huono ja myös Markusta ja Lauria taisi pikkuhiljaa alkaa jänskättämään. Mutta onneksi Eppu köysistön kärjessä ei kuullut  tuulelta mitään ja veti meidät jääharjanteen kautta enempiä ihmettelemättä Nordtoppenille "seurataan vaan noita jälkiä".

"Tulkaahan ny tyypit sieltä..."

Ilmeisesti maaliskuussa 2012 rinteeseen pannuttaneen norjalaisen sotilaskuljetuskoneen romuja... 

Sydtoppen taustalla, tuolta tultiin Nordtoppenille

Mitä ei ole päivitetty Facebookiin, sitä ei ole tehty..?

Huiputusten jälkeen piti päästä toki muös alas. "Yhessä brittien -70 luvun retkikirjassa luki et tätä kautta on kokeneen alppitiimin mahdollista kulkea..." no just joo. Jos reissu oli tähän asti jännittänyt, niin nyt aloin käydä suorastaan itkuiseksi.

Pojat etes yrittävät näyttävänsä tietävän mitä tekevät

Muutama seuraava tunti oli yhtä köysistössä kauhuissaan roikkumista. Varsinaisen laskeutumisen tai kiipeämisen aikana en ajatellut mitään, suvantovaiheissa rukoilin vielä tapaavani erään. Minähän olen niin korkean paikan kauhuinen, että en kapua vapaaehtoisesti navetan katollekaan, mutta poishan täältä oli jotenkin päästävä. Sen ohella, että "rinteet" olivat lähes pystysuoria, ne olivat paikoitellen täysin irtokiveä.

Ei. Mitään. Sanottavaa.

Kuvassa tämä näyttää suorastaan helpolta

Ikuisuuden jälkeen loputtomat jyrkänteet alkoivat loivenemaan rinteiksi ja saavutimme taas jäätikön reunan. Kyllähän jyrkähkö jäävirtakin vähän jänskätti, mutta tässä vaiheessa alkoi kuitenkin Joukostakin tuntua siltä että saatan selvitä hengissä - vaikka Markus nyt vähän railoon humpsahtikin.

Noin 20 sekuntia aikaisemmin haukuin Epun niin hyvin kuin kykenin, mutta pitäähän kuvassa hymyillä

Lauantain - sunnuntain yön aamutunteina retkemme muuttui taas normipatikoinniksi. Vauhtia tossuihin ei ainakaan minulla ollut enää ruuvattavissa, olin varsin kaiken antanut ja kokenut viimeisen puolen vuorokauden aikana - jolloin matkaa oli taittunut kutakuinkin nelisen kilometriä.

Yön ja aamun tunteina pysähdyimme ensin keittelemään ja syömään retkimuonapussit ja myöhemmin ottamaan tuulensuojamökissä parinkymmenen minuutin torkut.

Piknikhetki

20 minuutin nokoset

Sunnuntain edetessä aamupäivään vuoret vaihtuivat vetisen soiseen laaksoon. Maisemat kävivät tylsiksi ja hyttyset kiduttivat, joten oli aika hassutella, kuten mm. Juoksufoorumin "uijui, sukat saattaa kostua" valitusten innoittamat kuvat...

Voi ei, sukkani kostuivat mitä teen?!?

Näitä puronylityksiä kyllä riitti suorastaan kyllästymiseen asti

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sunnuntaina ruotsalaisen keskipäivän koittaessa saavutimme jälleen Nikkaluoktan. Pesulle ja ravintolaan poronkäristykselle - sitten Tanelilla olikin varsin hiljainen porukka kuskattavana takaisin Ouluun.

...after

Reittimme oli Nikkaluokta-Fjällstation-Östra leden-Sydtoppen-Nordtoppen-Halspasset-Kebnepakte-Firnpasset-Passglaciären-Kaskasvagge-Visttasjoki-Nikkaluokta. Yhteensä 82,42 km ja 28h 36min sekä 3145 nousumetriä. Kiitokset Tanelille kuskina olemisesta! Muille pojille... no ehkä minä taas joskus puhun teille... :D

Lisää reissukuvia.

Jos joku pongasi blogin tämän retkikertomuksen tiimoilta, niin tiedoksi että ei kannata tilata blogia ainakaan vuorikiipeilytarinoitten vuoksi, tämä oli ensimmäinen ja viimeinen niitä sivuavakaan...