 |
| Varttimatkan/maratonin kärki liikkeelle |
Minulla oli viikolle pohjilla reilusti juoksukilometrejä, koska tämä oli viimeinen varsinainen treeniviikko kohti Kolin Vaarojen maratonia. Lähdin siis Kiiminkiin enempi kattelumeiningillä juoksemaan vähän kireämpi treeni. Toki olin pyöritellyt laskuria sillä mielellä, että tiesin millaisella keskinopeudella puolitoista tuntia alittuu.
 |
| Vilinää kisakeskuksessa |
Juoksukaverit paatoivat jonottamaan ennakkoilmoittautumismateriaalejaan, joten hilpasin itekseni edeltä lämmittelemään. Tällä kertaa leikin vallan urheilijaa, ja normijolkottelun ohella tein vähän tekniikkadrillejä, polvennostojuoksua ja silleen. Sekä muutaman kipakan kiihdytyksen. Ohessa pohdiskelin pukeutumista, olin asennoitunut starttaamaan shortseissa ja t-paidassa, mutta nippanappa viisi astetta lämmintä pisti mietityttämään. Loppujen lopuksi kuitenkin pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa ja kiinnitin numerolapun kisapaitaan.
Kahdeltatoista kävin katsomassa varttimatkan ja maratonin startin sekä tuhisemassa vakiokommentaattorin "tänään menee alle puolentoista tunnin" toteamukselle. Ja sitten olikin aika pyörähtää autolla viimeiset viilaukset ja siirtyä lähtökarsinaan odottamaan vartin yli tapahtuvaa starttipillin vihellystä. Lähtö meinas tullakin vähän varkain, kun keskityin parin tutun kanssa soittamaan poskea...
Ja matkaan. Eka kilsan hain ihan itekseen matkavauhtia, ja kilsatolpan kohdalla vilkaisin Polarista tilannedataa. Tahti oli tiukahko, mutta syke ei kuitenkaan karkaillut svääreihin, joten rullailin samaa tahtia eteenpäin. Parin kilsan kohilla tavoitin yhden kaverin, joka alkuspekuloinneissa oli esittänyt starttaavansa huomattavasti rauhallisemmalla tahdilla - reklamoin tästä höpöttelystä ja kuittasin ohi.
Sitten seurasikin varsin tasaista jolkottelua ensimmäisen kierroksen loppuun. Leimailin kelloon väliaikoja aina yhdeksännelle tolpalle asti, mutta kymmenes kilsa oli vähän hukassa ja sitten kyllästyinkin koko tolppien seuraamiseen... näkihän vauhdin suoraan mittaristakin, mitäpä noita kilsatolppia pällistelemään.
Tokakierroksen alussa matkanteko hivenen nyki, kun jonku kaverin kanssa vähän arvottiin vetovuoroja ja tais kaveri vähän koittaa tiputtaa mut kyydistä. No, heti ei pudottaminen onnistunut, mutta muutamaa kilsaa myöhemmin kaveri kyllä karkas aika vauhdilla horisonttiin... taisi matkavauhti hivenen mulla herpaantua.
Jossakin vaiheessa olin ohittanut yhden naisen, mutta jossain ehkä viidentoista kilsan kohilla hän tuli uudestaan ohi. Kauppas kyllä mulle vetomahdollisuutta, mutta olin pakotettu kiittämään ja hylkäämään tarjouksen, paukut alkoi olla kropasta käytetty.
Siinä sitten muutaman kilometrin rullailin mutka kerrallaan kohti maalia. Kolmisen kilsaa ennen loppua vilkuilin kelloa ja tein yksinkertaisen laskutoimituksen, että tahti saa laskea vaikka viiteen minuuttiin kilsalla, ja pääsen kuitenkin alle puolentoista tunnin maaliin. Tämä tieto alkoi jo rentouttamaan miehen mieltä.
Onnistuin vielä viimeisillä sadoilla metreillä vääntämään kärsineestä kropasta lievästi yllättäen loppukirinkin. Koulurakennuksen tullessa näköpiiriini arvasin, että muutaman kymmenen metriä edellä oleva kaveri saattaisi olla saman sarjan miehiä ja päätin ottaa hänet kiinni. Ja pääsin ohitteki... ja myöhemmin tuloslistaa katottuani oli siinä ollut vielä kolmaskin mies ilmeisesti mun peesissä, joten meitä M40 tömähti kolmen rypäs samoille tiu'uille maaliin - minä siis harvinaista kyllä kirikamppailun kärjessä.
 |
| Sen verran kova taival, että hymy oli päässyt näköjään hyytymään. |
Pakko myöntää, että kyllähän se miehen mieltä lämmitti, että aika siirtyi ihan uudelle kymmenluvulle. Kun tyypillisesti olen kuitenkin ollut tämmöinen tunti neljänkymmenen jolkottelija, niin nyt tuntee ittensä melkein juoksijaksi...
Polarin sykedata
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti